Sassia kehitettään myös TAMKin voimin.

Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaryhmä mukana kehittämässä Sassin aluetta.

Torstaina 18.2. kokoontui Hyytiälän Metsäasemalle 16 ammattikorkeakouluopiskelijaa vastaanottamaan innovointipajan toimeksia-antoa Mäntästä. Toimeksianto pidettiin salaisena aina tehtävänantohetkeen saakka. Hankehenkilöstö oli suunnitellut opiskulijoille tehtäväksi kehittää koko Sassia ympäröivälle alueelle uuden kaupunginosan, jossa vain nykyinen kiitotie sekä läjitysalueen kantavuus rajoittivat suunnittelua. Tehtävän perusideana on liiketoimintaan tai rahoitusmalleihin perustuvia ratkaisuja esim. asumiseen, matkailuun, loma-asumiseen ym. Haetaan siis suoria innovaatioita, mitä voitaisin tehdä, miten ja millä resurssein? Tehtävä annettiin opiskelijoille hyvin avoimena, eikä valmiita malleja tai ideoita jaettu.  

Perjantaina klo. 13.00. tehtävä puretaan ja esitetään "Leijonanluola"-tyyppisesti raadille, johon kuuluu hankehenkilöstön lisäksi edustajat Mänttä-Vilppulan kaupungilta, MW-Kehitys Oy:ltä sekä Lentävät Museokoneet Ry:ltä. 


Mäntän peruskarttaa vuodelta 1979. Kuvassa läjitysalue selkeästi merkittynä.

18.2.2016

2016

20.12.2016
Master Plan julkistettiin
Suunnitelmat Sassi-Kannusniemi-alueen kehittämiseksi on julkistettu

10.8.2016
Sassiin uusi radiotajuus
Mäntän lentopaikan radiotaajuus on 122,500MHz

1.6.2016
Keskustelutilaisuuden satoa.
Tiistaina 31.5. klo 18.00 järjestettiin Mäntän elokuvateatteri Bio Säteessä Sassin kansanpuistohanketta käsittelevä yleisötilaisuus. Tilaisuudessa esiteltiin missä vaiheessa hanke tällä hetkellä on, ja millaisia ideoita ja ajatuksia kaupunkilaisilta, sekä maailmalta on kerätty.

1.6.2016
Tehdään uusi lentopaikka!-tutkimus valmistui
Hankkeen teettämä opinnäytetyö pienlentopaikkojen palveluista on valmistunut. Tutkimuksen voit ladata omalle koneellesi täältä.

27.5.2016
Torstailennon kohteena Sassi.
Air Pilot ry eli Kevytilmailuyhdistys Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta lentää ns. torstailentoja kesäisin 

25.5.2016
Yleisötilaisuus 31.5.2016 klo 18.00 Bio Säteellä.
Mitä kuuluu kansanpuistohankkeelle kesän alussa 2016?

13.4.2016
Sassin puusto tarkastelussa.
Puustokartoitus valmisteilla.

7.4.2016
Kiitotien kunnon kartoitus ja selvitystyö käynnistyy.
Hanke toteuttamassa lentopaikan yleissuunnitelmaa sekä rakennettavuusselvitystä.

21.3.2016
Kansalaiskeskustelun innoittamia ajatuksia Sassiin.
Tässä parhaimpia hankkeelle annettuja ideoita verrattuna vastaaviin olemassa oleviin kohteisiin.

16.3.2016
Sassiin ideoita Euroopasta.
Hankehenkilöstö ideoimassa Saksassa.

11.3.2016
Räyskälästä tuoreita ajatuksia.
Hankehenkilöstö vierailulla Räyskälässä

5.3.2016
Historian ensimmäinen Sassin Uutiset julkaistiin 5.3.2016
Sassin Uutiset voit katsoa hankkeen omalta videokanavalta SASSI-TV:stä 

25.2.2016
Ilmailijakyselyn voittajat selvillä!
Ilmailijoille suunnattuun kyselyyn lähes 300 vastausta.

23.2.2016
Parhaimmat ideat haravoinnissa.
Projektihenkilöstön kokoontuminen ja tutustuminen Jämijärven lentopaikkaan.

22.2.2016
Sassin ympäristöstä uusi kaupunginosa?
TAMK:n Innopajan tuloksina huikeita innovaatioita.

19.2.2016
Mikä ihmeen Sassi? Alueen nimistö ja historia selvityksessä
Eläkkeelle jäänyt kaupungingeodeetti Markku Pohja haastattelussa.

18.2.2016
Sassia kehitettään myös TAMKin voimin.
Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaryhmä mukana kehittämässä Sassin aluetta.

10.2.2016
Koko kaupungin Sassi! Uusia ideoita kansanpuistoon!
Tiistaina 9.2. järjestettiin hankkeen ensimmäinen kaikille avoin idea- ja keskustelutilaisuus.

9.2.2016
Hanke näkyvästi esillä mediassa
Hanke on herättänyt runsaasti mielenkiintoa Pirkanmaalla ja jopa kansallisesti.

5.2.2016
Projektin esittelyä Suomen ilmailuliitossa
Projektihenkilöstö esitteli hankkeen Suomen ilmailuliitolle. 

3.2.2016
Viikko 3. Tiedotusvälinesuunnittelua
Hankkeen www-sivujen sekä videomateriaalin tuotanto käynnissä.

2.2.2016
Viikko 2. Hanke käyntiin
Hanke polkaistu todelliseen vauhtiin

8.1.2016
Viikko 1. Toimitilat perustettu
Projektille perustettu toimistotilat!