Kiitotien kunnon kartoitus ja selvitystyö käynnistyy.

Hanke toteuttamassa lentopaikan yleissuunnitelmaa sekä rakennettavuusselvitystä.

Hankkeen yksi tärkeimmistä tehtävistä on lentopaikan käyttöönoton edellytysten selvittäminen. Hankkeessa tutkitaan mm. kiitotien pidentämisen ja leventämisen mahdollisuuksia, sekä yleisiä lentopaikalle asetettujen määräysten toteuttamista Sassissa. Kiitos aktiivisen harrastustoiminnan, kiitotien kunto ja pinta on Sassissa kohtuullisen hyvä. Sorapintaisen kiitotien pinta on varsin kiinteä ja kestää nykyistä käyttöä varsin hyvin.

Lentoliikenteen vilkastuessa tulee kysymykseen pohtia kiitotien kestopäällystämistä ja sitä kautta mm. routaongelmien korjaamista. Hanke toteuttaa ostopalveluina touko-kesäkuun aikana kiitotien sekä välittömän kiitotien ympäristön rakennettavuusselvityksen. Selvityksessä toteutetaan mm. alueen pohjatutkimuksia, rakennekerrosten analysointia sekä kuivatuksen järjestämistä.


Kiitotien routavaurioita huhtikuussa 2016 (kuva Tommi Myllärinen)

7.4.2016

2016

20.12.2016
Master Plan julkistettiin
Suunnitelmat Sassi-Kannusniemi-alueen kehittämiseksi on julkistettu

10.8.2016
Sassiin uusi radiotajuus
Mäntän lentopaikan radiotaajuus on 122,500MHz

1.6.2016
Keskustelutilaisuuden satoa.
Tiistaina 31.5. klo 18.00 järjestettiin Mäntän elokuvateatteri Bio Säteessä Sassin kansanpuistohanketta käsittelevä yleisötilaisuus. Tilaisuudessa esiteltiin missä vaiheessa hanke tällä hetkellä on, ja millaisia ideoita ja ajatuksia kaupunkilaisilta, sekä maailmalta on kerätty.

1.6.2016
Tehdään uusi lentopaikka!-tutkimus valmistui
Hankkeen teettämä opinnäytetyö pienlentopaikkojen palveluista on valmistunut. Tutkimuksen voit ladata omalle koneellesi täältä.

27.5.2016
Torstailennon kohteena Sassi.
Air Pilot ry eli Kevytilmailuyhdistys Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta lentää ns. torstailentoja kesäisin 

25.5.2016
Yleisötilaisuus 31.5.2016 klo 18.00 Bio Säteellä.
Mitä kuuluu kansanpuistohankkeelle kesän alussa 2016?

13.4.2016
Sassin puusto tarkastelussa.
Puustokartoitus valmisteilla.

7.4.2016
Kiitotien kunnon kartoitus ja selvitystyö käynnistyy.
Hanke toteuttamassa lentopaikan yleissuunnitelmaa sekä rakennettavuusselvitystä.

21.3.2016
Kansalaiskeskustelun innoittamia ajatuksia Sassiin.
Tässä parhaimpia hankkeelle annettuja ideoita verrattuna vastaaviin olemassa oleviin kohteisiin.

16.3.2016
Sassiin ideoita Euroopasta.
Hankehenkilöstö ideoimassa Saksassa.

11.3.2016
Räyskälästä tuoreita ajatuksia.
Hankehenkilöstö vierailulla Räyskälässä

5.3.2016
Historian ensimmäinen Sassin Uutiset julkaistiin 5.3.2016
Sassin Uutiset voit katsoa hankkeen omalta videokanavalta SASSI-TV:stä 

25.2.2016
Ilmailijakyselyn voittajat selvillä!
Ilmailijoille suunnattuun kyselyyn lähes 300 vastausta.

23.2.2016
Parhaimmat ideat haravoinnissa.
Projektihenkilöstön kokoontuminen ja tutustuminen Jämijärven lentopaikkaan.

22.2.2016
Sassin ympäristöstä uusi kaupunginosa?
TAMK:n Innopajan tuloksina huikeita innovaatioita.

19.2.2016
Mikä ihmeen Sassi? Alueen nimistö ja historia selvityksessä
Eläkkeelle jäänyt kaupungingeodeetti Markku Pohja haastattelussa.

18.2.2016
Sassia kehitettään myös TAMKin voimin.
Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijaryhmä mukana kehittämässä Sassin aluetta.

10.2.2016
Koko kaupungin Sassi! Uusia ideoita kansanpuistoon!
Tiistaina 9.2. järjestettiin hankkeen ensimmäinen kaikille avoin idea- ja keskustelutilaisuus.

9.2.2016
Hanke näkyvästi esillä mediassa
Hanke on herättänyt runsaasti mielenkiintoa Pirkanmaalla ja jopa kansallisesti.

5.2.2016
Projektin esittelyä Suomen ilmailuliitossa
Projektihenkilöstö esitteli hankkeen Suomen ilmailuliitolle. 

3.2.2016
Viikko 3. Tiedotusvälinesuunnittelua
Hankkeen www-sivujen sekä videomateriaalin tuotanto käynnissä.

2.2.2016
Viikko 2. Hanke käyntiin
Hanke polkaistu todelliseen vauhtiin

8.1.2016
Viikko 1. Toimitilat perustettu
Projektille perustettu toimistotilat!